Juristi Vantaa
Euroopan ihmisoikeussopimus takaavat rikoksesta syytetylle oikeuden puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiasiamiehen välityksellä. Euroopan ihmisoikeussopimusta koskevassa oikeuskäytännössä tätä oikeutta ei kuitenkaan ole pidetty absoluuttisena. Valtion sisäisessä lainsäädännössä olevat määräykset, jotka koskevat oikeudenkäyntiasia miehen kelpoisuusvaatimuksia, ovat sallittuja samoin kuin säännökset, jotka koskevat ulkomaalaisen oikeutta toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Vaikka valtiolla onkin valta yleisesti säännellä sitä, kenellä on oikeus esiintyä tuomioistuimissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että sillä tulee olla valta puuttua tilanteisiin, joissa tätä valtaa käytetään asiattomasti.
Valvontalautakuntaan kuuluu yhdeksän jäsentä, joista lautakunnan puheenjohtaja ja viisi jäsentä ovat asianajajia sekä kolme jäsentä asianajajakuntaan kuulumattomia henkilöitä. Asianajajajäsenet valitsee Asianajaja liiton valtuuskunta, joka valitsee myös lauta kunnan puheenjohtajan. Asianajajakuntaan kuulumattomat jäsenet nimittää valtioneuvosto oikeusministeriön esityksestä. Oikeus ministeriö valmistelee nimitystä pyytämällä Asianajajaliitolta lausunnon ehdokkaista, joita on oltava kaksi kertaa niin paljon kuin on nimitettäviä. Tehtävään voidaan nimittää vain henkilö, jonka kelpoisuudesta tehtävään Asianajajaliitto on antanut puoltavan lausunnon.
Tällä hetkellä vain asianajajien ja julkisten oikeusavustajien, joiden lukumäärä on noin 2 000, toimintaan liittyy Asianajajaliiton valvonta. Valvontalautakunnan tilastotietojen mukaan vuosina 2004—2009 Asianajajaliiton valvontalautakunnassa on tullut vuosittain vireille 357—513 valvonta asiaa (yhteensä 2 406 valvonta asiaa, keskimäärin 401 asiaa/vuosi).
Varatuomari Vantaa
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan yleisen asian ajajayhdistyksen hyvää asianajajatapaa koskevia ohjeita sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Valvonnan järjestämisen kannalta helpoin vaihtoehto olisi toteuttaa valvonta vastaavasti kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien valvonta nykyisin, jolloin valvovana elimenä toimisi Asianajajaliiton valvontalauta kunta. Asianajajaliiton valvontalautakunnalla on korkea osaamisen taso ja pitkäaikainen kokemus hyvän asianajajatavan valvonnasta. Valvonta tapahtuisi myös kustannustehokkaasti, kun se hoidettaisiin kaikkien osalta samassa elimessä. Koska valvontalautakunta valvoisi tällöin paitsi asianajajia ja julkisia oikeusavustajia, myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia, jotka eivät ole ja joista osa ei edes voisi olla Asianajajaliiton jäseniä, olisi tällöin kuitenkin tarpeen vahvistaa valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta.
Rikosasiassa, jossa epäilty on pidätetty tai vangittu, henkilöä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuu kautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai avunannosta siihen taikka jos epäilty on 18 vuotta nuorempi, epäillyn avustajaksi on määrättävä julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Erityisestä syystä tällaisessa asiassa avustajaksi voidaan määrätä muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö.
Asianajotoimisto Vantaa
Asiamiehen laadukas työskentely helpottaa tuomioistuimen ja syyttäjän työtä sekä tekee oikeudenhoitoa sujuvammaksi ja nopeammaksi. Ammattitaitoinen ja eettinen asia mies vaikuttaa siihenkin, mitä asioita tuomio istuimiin ylipäätään viedään. Heikkolaatuinen asianajo saattaa tarpeettomasti kuluttaa voimavaroja ja kasvattaa oikeudenkäyntien kustannuksia. Lastensuojelulain muutoksella lupajärjestelmä ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Tältä osin yhtenä vaihtoehtona voisi olla hyvän asianajajatavan omaksuminen, mitä puoltaisi myös se, että sitä koskevat säännöt ovat varsin täsmentyneitä hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa ja oikeuskäytännössä. Toisaalta hyvä asianajajatapa on nimen omaan asianajajien ammattikunnan oma ammattieettinen säännöstö, kun taas nyt kyse on muista kuin asianajajista. Velvollisuus noudattaa hyvää asianajajatapaa merkitsisi eräänlaista asianajajien ammattietiikan monopolia. Hyvä asianajajatapa ei kaikilta osin myöskään soveltuisi muihin kuin asianajajiin ja muihin vastaaviin itsenäisiin lakimiehiin, esimerkiksi työ tai virkasuhteessa oleviin lakimiehiin. Lisäksi velvollisuudessa olisi se periaatteellinen ongelma, että hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet valmistellaan ja hyväksytään Asianajajaliiton piirissä.
Lakitoimisto Vantaa
Mainituilla perusteilla ehdotetaan, että yli määräisessä muutoksenhaussa hakijalla olisi velvollisuus käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai avustajaa. Perustuslain voimaan tulon jälkeen edus kunnan perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa siihen, millä edellytyksillä julkinen hallintotehtävä, joka ei sisällä merkittävää julkisen vallan käyttöä, voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle.
Pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvussa säädetään telekuuntelusta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta. Luvun 6 a §:n mukaan tuomioistuimen on ottaessaan käsiteltäväksi vakituiseen asuntoon kohdistuvaa teknistä kuuntelua koskevan lupa asian määrättävä kuuntelun kohteena olevan rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi mahdollisesti joutuvien etuja valvomaan julkinen asiamies. Luvun 6 b §:n mukaan julkiseksi asiamieheksi on määrättävä asianajaja tai julkinen oikeusavustaja.
Oikeusapu Vantaa
Perusoikeusuudistuksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan ottanut kantaa niihin edellytyksiin, joilla jokin elinkeinotoiminta voidaan säätää luvanvaraiseksi. Asianajajan on oltava myös muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Sopivuusvaatimus on rinnastettavissa valtion virkaan nimitettävältä vaadittavaan sopivuuteen asian omaiseen virkaan. Asianajajaliiton hallituksen ratkaisukäytännössä jäsenhakemuksen hylkääminen sopivuusvaatimuksen perusteella on perustunut hakijan psyykkisiin vaikeuksiin tai alkoholin tai huumeiden väärin käyttöön. Myös hakijan taloudelliset olosuhteet, lähinnä niin sanottu ylivelkaisuus, ovat johtaneet jäsenhakemuksen hylkäämiseen.
Asianajaja Vantaa
Nykyisin epäasianmukaisesti toimivan oikeudenkäyntiasiamiehen toimintaa ei voida lopettaa. Vaikka henkilö syyllistyisi merkittäviin väärinkäytöksiin, hän voi edelleen jatkaa toimintaansa. Samoin Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotettu henkilö voi ilman asianajajan ammattinimitystä jatkaa oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävien hoitamista.
Kaikkiaan luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta voidaan arvioida aiheutuvan Asianajajaliitolle edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten valossa noin 100 000 euron vuosittainen lisä kustannus. Näin arvioiden Asianajajaliiton kustannukset asianajajien, julkisten oikeus avustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta olisivat yhteensä noin 615 000 euroa vuodessa. Kustannusten kattamista arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että valvontalautakunnan valvonnan ulottamisen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ehdotetaan tapahtuvaksi vasta vuoden 2013 alusta lukien.
Hallintolainkäytön kehittämisen arviointi on parhaillaan Hallintolainkäyttötoimikunnan tehtävänä. Mainitussa yhteydessä tapahtuu soveliaimmin myös asiamiesten kelpoisuus ehtojen yleinen tarkastelu.